SAMI PIRTTILAHTI
bandoneon
SAMI PIRTTILAHTI
bandoneon
Tervetuloa Sami Pirttilahden kotisivuille.
Pirttilahti tunnetaan tangomusiikin erikoisosaajana, ja hän on perehtynyt bandoneonin soittoon maestrojen Julio Pane, Nestor Marconi, Ramiro Boero, Victor Villena ja Hector del Curto opastuksella Ranskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Argentiinassa.
Sami konsertoi aktiivisesti eri kokoonpanoillaan ja bandoneonin freelancetaiturina aina, kun sellaista jossain projektissa tarvitaan. Esiintymispaikkoina Suomessa ovat toimineet lukuisat festivaalit, kuin myös pienemmät ja isommat konserttipaikat etelästä pohjoiseen. Ulkomailla Sami on bandoneonistina esiintynyt Espanjassa, Italiassa, Puolassa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Argentiinassa.
Yhtyeellään Tango del norte Sami saavutti toisen sijan Astor Piazzollan maailmanlaajuisessa 100v-juhlakilpailussa Italiassa 2021. Che Bandoneon -soolokilpailun hän voitti Yhdysvalloissa 2018.
Suomen Harmonikkaliitto palkitsi Pirttilahden vuoden harmonikkataiteilijana 2020 ja vuodesta 2023 hän on toiminut Suomen Harmonikkaliiton varapuheenjohtajana.